Otsikko kertookin jo missä olimme. Eli olimme Rajasaaressa, hesan parhaassa koirapuistossa. Onneksi tuollainen suuri puisto onkin koirille, eikä mikään penteleen lomakylä. Menimme sinne autolla, vaikka kävellenkin olisi päässyt n. tunnissa. Olimme siellä ensimmäistä kertaa, ja kivaa muuten oli. Milolla varsinkin. Heti portilla vastaa tuli pulleahko jackrussel, joka oli juuri lähdössä. Yritimme saada heti alkuun Milon keppien avulla kahlaamaan veteen, mutta Miloa ei juuri silloin jaksanut mitkään kepit kiinnostaa. Niinpä lähdimme kiertämään saarta. Vastaamme tuli kolme portugalinvesikoiraa, ja Milon piti tietysti heti ilmoittaa niille, että hän olisi täällä tänään. Portugalinvesikoira toverukset tietysti sanoivat Milolle vähän takaisin, ja siinä vaiheessa oli Milon mielestä aika jatkaa matkaa. Varsinainen "kovis". :) Heittelimme siinä sitten keppejä ja käpyjä Milolle, ja saaren puolivälissä vastaamme tuli kaksi irlanninsusikoiraa. Upeita koiria, pakko myöntää. Miloa ei tietystikkään pelottanut pätkän vertaa suuret otukset, vaan se meni moikkaamaan niitä häntä vispaten. Sitten eräillä kallioilla telmi kaksi cairnia. Ensiksi kallion takaa kurkkasi kaunis vehnän värinen cairninarttu, ja sitten paikalle juoksikin brindlen värinen  narttu sekin. Niiden kanssa leikki myös suomenlapinkoira, tumma parkki kaiketi. Minä en niin noita lappalaisten värejä tiedä. Meinasin alkaa räpsiä kuvia, mutta jatkoimmekin matkaa. Milo ei nyt jaksanut leikkiä kenenkään kanssa, vaan uusi ympäristö kiinnosti enemmän. Sitten tulimme kunnolliselle hiekkarannalle, jossa oli monia koiria. Isoja sellaisia. Oli saksanpaimenkoiraa, collieta ja saksanseisojaa. Milo ei jaksanut välittää niistä, vaan jatkoi tomerasti häntä pystyssä matkaa. Sitten vastaan tuli lyhytkarvainen saksanseisoja, josta Milo piti. Ihme kun ei perään lähtenyt. :) Menimme portin lähellä olevalle pikkuruiselle hiekkaiselle rannalle, ja heittelin siinä sitten keppejä ja käpyjä Milolle, sekä otin tietysti kuvia. Näimme siinä sivussa upean valkoisen paimenkoiran sekä seropin. Yhdessä vaiheessa portista tuli kaksi naista, joilla ei ollut koiria. Milo meni tietysti pomppimaan ja likaamaan muiden vaatteita.. Meinasi lähteä kyseisten henkilöiden peräänkin, oli pakko käskeä koira siinä vaiheessa luokse, ettei ihan omille teilleen lähtisi. On nyt pakko mainita, että Milo pysyi todella hienosti kokoajan lähellämme, eikä vaellellut. Tietysti se oli melkein koko ajan edellä, muttei muuten lähtenyt juoksemaan karkuun. Olimme siellä reilun tunnin, olisimme olleet kauemminkin, jos vesipullo ei olisi unohtunut kotiin. Milolla oli hirveän kuuma, joten sitten lähdimme kotia kohti. Seuraavalla kerralla menen sinne juomapullon ja -kupin kanssa ja vietän siellä reilusti aikaa.Suosittelen tuota paikkaa kaikille, jotka ovat mukavalla etäisyydellä sieltä katsottuna. Sitten niihin kuviin.